Hanna
Minusta
Lapsuuden ja nuoruuden kasvuympäristöni, oma elämän kokemukseni ja ylisukupolviset tapahtumat ovat vaikuttaneet siihen, että kiinnostukseni ihmisyyttä, mielen asioita ja ihmisen toimintaa kohtaan on herännyt.
Minulla on pitkä kokemus opettajana toimimisesta, ja erilaiset haasteet mielen hyvinvoinnissa näkyvät päivittäin koulussa. Myös tämä asia on saanut minut pohtimaan, kuinka osaisin parhaiten tukea sekä kulkea erilaisten oppilaiden matkassa myös heidän psyykkistä hyvinvointiaan tukien.
Edellä mainittujen asioiden innoittamana aloin opiskella terapeutiksi.
Tällä hetkellä toimin erityisluokanopettajana. Erityinen osaamisalueeni painottuu lapsiin ja nuoriin, mutta kaiken ikäisten ihmisten auttaminen on lähellä sydäntäni. Näen yhtenä tärkeänä ryhmänä yli 67-vuotiaat, joilla ei ole oikeutta päästä Kelan kuntoutuspsykoterapiaan, mutta he tarvitsisivat keskusteluapua.
Toimintatapani
Toteutan terapiaa ja nepsy-valmennusta asiakkaan toiveista käsin. Sinun on mahdollista tulla tutustumiskäynnille ja pohtia, voisinko olla sinulle sopiva terapeutti tai valmentaja. Olen empaattinen ja ehdottoman luotettava. Työskentelytapani on ymmärtävä ja kannustava. Terapia tai valmennus on mahdollista toteuttaa vastaanotollani tai voimme tavata etäyhteydellä. Käynnit asiakkaan kotona (n. 30 km:n säteellä) ovat myös mahdollisia, jos esimerkiksi asiakkaan on vaikea päästä liikkumaan eikä etäyhteys ole mahdollista.
Minun on mahdollista toteuttaa myös eläinavusteista terapiaa tai valmennusta asiakkaan niin toivoessa.
Koulutukseni
Olen kasvatustieteen maisteri, lastentarhan- ja luokanopettaja sekä erityisopettaja. Sivuaineena minulla on muun muassa psykologian ja musiikin perusopinnot.
Täydennyskoulutukset: Sosiaalipedagoginen hevostoiminnan ohjaaja (SPHT), Siria sertifioitu ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti 50 op (sisältää psykoterapeuttiset valmiudet 30 op) sekä ratkaisukeskeinen neuropsykiatrinen valmentaja (30 op).
Yhteystiedot
- koivulankopseen@gmail.com
- 044 5746499
- Y-tunnus 2636225-3
